lauantai 25. joulukuuta 2010

7 paivaa Tiibetissa (ja pari muualla)

Vihdoin on vapauduttu sensuurin ikeesta ja meika on taas irti! Tiibetin reissu oli hirvein ikina ja sai miut vihaamaan Kiinaa lopullisesti. En helvetti mee siihen paskamaahan enaa koskaan.

Himalajan reissusta paivan verran Kathmandussa toivuttuamme jatkoimme siis matkaa Tiibetiin, kuten aiemmin oli suunniteltu. Reissu alkoi heti hyvin, kun jonkun piti olla matkatoimiston puolesta meita aamulla hakemassa, mutta sen sijaan viidelta aamulla hotlalle marssikin moottoripyora-aija, joka sanoi, etta kavelkaa. No, mikas siina, hipsittiin sitten aamun hamarissa jonkin matkaa, kunnes sama moottoripyoramies tuli vastaan kadulla ja tilasi meille taksin. Mukana oli toinenkin pariskunta ja Suzukiin ei yllattaen mahtunut kaikkien neljan kamat, joten Miikan rinkka heitettiin auton katolle ilman mitaan kiinnityksia. Ihmeen kaupalla se kesti koko kuoppaisen matkan katolla tippumatta ja sitten saavuimmekin jo minibussille, jonka oli tarkoitus vieda koko porukka Nepalin ja Kiinan rajalle. Bussissa oli mein lisaksi 10 muuta ihmista, joista kolme saksalaista, nelja ranskalaista, kaksi italialaista ja yksi intialainen.

Matkaa Kathmandusta rajalle oli kuutisen tuntia, ja ihan vilpittomasti ihmettelen, miten bussi kesti kasassa koko sen matkan. Tie oli aivan hirveassa kunnossa, eika bussikuski todellakaan hiljennellyt kuoppien kohdalla. Kun vihdoin saavuimme "Friendship Borderille", eli Nepalin ja Tiibetin (Kiinan) rajalle, niin siita se pelleily sitten alkoikin. Heti alkajaisiksi minulle kerrottiin, etta edellispaivana ostettua KIINAN Lonelyplanetia ei voi vieda rajan yli, koska siina on kartassa TAIWAN mainittu erikseen ja se on ehdottoman liikaa niille kommunistiapinoille. No, ratkaisu oli sitten leikata kirjasta takakansi (jossa kartta oli pienena) ja yksi aukeama (varsinainen kartta) sisalta irti, jotta kirjan voi vieda rajan yli. Nuo sivut olisi oikeasti pitanyt polttaa tai muuten havittaa, mutta minapas salakuljetin ne rajan yli! Siitas saitte, urpot! Se rajatouhu oli kylla jotain ihan uskomatonta kaiken kaikkiaan. Jokainen meista sai oman numeron, jonka osoittamassa jarjestyksessa piti menna rajamuodollisuuksien lapi. Mie olin eka ja Miika toka. Kamat katsottiin kahteen kertaan lapi ja ainoa, mika niita kiinnosti, oli, mita kirjoja kellakin on mukana! Intialaisella matkakumppanillamme oli 7 vuotta Tiibetissa-pokkari, joka vietiin hanelta rajalla pois. Miikalla oli mein muut Lonely Planetit (7kpl) kuin tuo Kiina, ja voitte arvata, kuinka kauan meni, ennen kuin jokainen oli syynatty lapi epailyttavan sisallon varalta! Siina venas sit kaikki loput 10 ihmista Miikan perassa.. Seurueeseemme kuulunut saksalainen investointipankkiiri kuljetti Tiibet-matkaoppaan housuissaan rajan yli, koska sitakaan ei olisi saanut tuoda. Tama osoittautui myohemmin kullanarvoiseksi uroteoksi.

Kiinan puolella tiet olivat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Nepalissa. Tama johtuu siita, etta 50-luvun jalkeen, kun kiinalaiset paattivat alkaa sortaa tiibetilaisia oikein kunnolla, ne rakensivat hyvitykseksi kaikenlaista salaa, kuten teita ja sairaaloita, pitaakseen tiibetilaiset tyytyvaisina. No, sehan ei luonnollisestikaan ihan sikana lammita kansaa, joka vastineeksi tiesta (jolla kukaan paikallinen ei voi edes kruisailla, koska kellaan ei ole varaa autoon ja se nyt on aika sama, missa sita hevosella korottelee) joutuu luopumaan kulttuuristaan ja uskonnostaan ja sen sijaan kumartamaan jotain Maoa. No anyway, ajettiin Friendship Highwayta pitkin hiljakseen kohti Lhasaa, ja pysahdyttiin matkalla pienissa tiibetilaiskaupungeissa. Aina valilla nahtiin ihan viehattavia, aika autenttisina sailyneita tiibetilaisten asuinalueita, missa jengi piti farmina lehmineen paivineen kaupungin katujen varsilla. Varsinkin Gyontsessa oli paljon tallaisia paikkoja. Lisaksi yhden pikkukaupungin ravintolan seinassa luki suomeksi "vittu et seuraavaan makkiin on matkaa", se oli aika absurdia.

 Aika pian reissun alussa kavi selvaksi, ettei meille luvattu "tiibetilaisopas" ollut tiibetilaista nahnytkaan. Se oli umpikiinalainen kukkopoika, joka keskittyi valehtelemaan ja vetamaan rookia hommiensa hoitamisen sijaan. Kaiken lisaksi se oli ihan paska valehtelemaan! Sanoi olevansa tiibetilainen, mutta kysyttaessa Tiibetin kesalampotilaa sanoi, ettei tieda. Pitaa olla aika retardi, jossei tieda, kuinka paljon kotiseudullaan on kesalla lamminta! Koko porukka oli ihan hajalla siihen urpoon, koska se ei kertonu meille MITAAN Tiibetista, vaikka se olis just ollu sen homma (onneks oli se housuissa kuljetettu matkaopas!!). Jos joku kysy jossain luostarissa jotain buddhalaisuudesta, niin se vastas jotain ihan puuta heinaa. Luostarivierailut kesti ehka 10 minuttia, jonka jalkeen sen piti jollain tekosyylla lahtea menemaan ja kun sanottiin, etta halutaan viela jaada, niin se sano et "jaakaa sit, mut jos meette tonne, tanne tai sinne ni teidat ammutaan Kiinan armeijan toimesta". Lisaksi jatkuvasti tuli ongelmia (kuten etta yhtakkia joku ei voinutkaan saada yhden hengen huonetta, josta oli maksanut 150 USD ekstraa), joihin oppaan ratkaisu oli "That's not my problem, i'm just working here. You have to call my boss." En tienny, et joku voi oikeesti sanoa noin?! Yritettiin sanoa sille useempaan kertaan, etta se hoitaa hommansa ihan pain persetta ja etta kaikki vihataan sita, mut se suhtautu vaan tosi ylimielisesti. Aani muuttui kellossa vasta, kun Lhasassa Stefan, se yli viiskymppinen, tarvittaessa sairaan pelottava investointipankkiiri sanoi, etta haluaa puhua sen oppaan pomon kanssa.

Se on uskomatonta, miten vaikeeta kaikki on, kun joutuu asioimaan aivottoman idiootin kanssa! Kesti kolme paivaa, ennen kuin saatiin jarkattya tapaaminen sen matkatoimiston johtajan kanssa. Ensin opas sanoi, etta sen pomo on Shanghaissa, sitten, ettei voida menna sinne matkatoimistoon, koska se ei ole Lhasassa (meille annetuissa papereissa osoitteena luki kuitenkin Lhasa) ja niin edelleen. Vasta kolmantena paivana ensiyrityksesta tapaaminen onnistui vaivihkaa, kun parille ranskalaismimmille tuli kyytiongelmia (niille vaan ilmoitettiin, etta niiden pitaa lahtea vuorokautta aiemmin kuin mita oli sovittu ja mista maksettu) ja opas laiskuudessaan erehtyi antamaan pomonsa numeron, jotta tytot voivat itse hoitaa ongelman, vaikka se olisikin oppaan tehtava. Talloin he pyysivat johtajaa tulemaan hotellille, ja kappas, se ei ollutkaan Shanghaissa, ja suostui tulemaan ihan helposti! Koko muu porukka lahti taas yhdelle ianikuiselle luostarivierailulle, mutta mina jain ripsan kourissa hotlalle ja oli puhe, etta pomo tulee paikalle klo 12.30. Tulihan se, mutta koko muuta porukkaa ei hotellilla tuolloin nakynytkaan. Pomo yritti soittaa oppaallemme, muttei saanut yhteytta. Odotettiin yli tunti, kunnes soitin Miikalle ja kysyin, missa hitossa ne ovat. Miika repesi nauramaan ja sanoi, etta kaikki ovat yrittaneet saada porukkaa lahtemaan luostarilta, mutta opas on vaittanyt, etta hanelle soitetaan sitten, kun johtaja on hotellilla. Kuitenkin opas oli irrottanut akun puhelimestaan (!!!!!!!!), ettei hanelle olisi voitu soittaa!! No, onneksi olin jo pitanyt hotellilla omalta osaltani huolen johtajan informoinnista :P Lopulta tuli muukin jengi paikalle ja puhui suunsa puhtaaksi. Mutta uskomatonta, miten kiero kusipaarunkkaripaskiaiskyrpaotsa voi toimia oppaana ja pilata 12 ihmisen kauan odotetun matkan! Kuriositeettina kerrottakoon, etta jopa johtaja sanoi, ettei oppaamme ollut mikaan tiibetilainen, eika ollut ensimmainen kerta, kun siita (ja myos muista) firman oppaista on valitettu. Annoin sille ihan ilmaisen vinkin, etta kantsisko tehda jotain?

Reissun aikana sattui kylla muutamia huvittaviakin tilanteita. Ehka absurdein osoitus ihmisten aivottomuudesta oli eraassa ravintolassa ensimmaisena iltana Lhasassa, kun tilausten ottaminen 12 ihmiselta kesti valehtelematta yli tunnin, kun aluksi ei ymmarretty ja sitten tilaus toisensa jalkeen ilmoitettiin, ettei kyseista ruokaa voikaan saada, koska on off-season. Mielenkiintoisinta oli, ettei listalla olevaa "Fried vegetables" -annosta ollut saatavilla, mutta "Mixed fried vegetables" kylla loytyi. Kun tilaus sitten lopulta oli saatu tehtya, yksi ihminen ei saanut mitaan tilaamaansa, omasta tilauksestani puuttui puolet ja joillakin tulivat vaarat ruuat. Kun tuli maksun aika, niin se se vasta mahdotonta olikin! Tietenkaan kukaan ei voinut maksaa erikseen, vaan kaikki piti maksaa konttana, ja ravintolan kasitys laskumme suuruudesta poikkesi 200 yuania, eli yli 20 euroa, joka on tuossa osassa Kiinaa todella iso raha. Huvittavinta oli, etta listan mukaan Lhasa Beer maksoi 10 yuania ja henkilokunnan mukaan 25 yuania. Koko juomalistassa ei edes ollut mitaan, joka olisi maksanut 25 yuania! Eika auttanut, vaikka naytti pullosta kirjain kerrallaan, etta tama on samaa kamaa kuin listassa. Lopulta, ehka puolentoista tunnin jankkaamisen jalkeen, paadyttiin siihen, etta maksetaan se summa, mika mielestamme on oikein, ja lahdetaan menemaan. Siitahan nousi sitten ravintolassa alyton meteli, ja henkilokunta yritti lukita meidat kolmannessa kerroksessa olevaan ravintolaan! Aika yksin jai kylla 150cm pitka hintela kiinalainen teinijatka 12 lankkarin edessa, ja paastiin sitten lahtemaan. Koko tilanteessa oli jotain aarettoman huvittavaa, varsinkin kun investointipankkiiri piti koko matkan hotellille meista lukua ja katsoi, ettei meita seurata :D

Tykkaan kylla tiibetilaisista ihan sikana. Koska siella ei nykypolitiikan vuoksi paljon turisteja nahda, paikalliset ovat aivan innoissaan nahdessaan lansimaalaisia ihmisia, ja jotenkin miulla on sellainen olo, etta ne tietavat, etta ollaan niiden puolella. Kymmenet ihmiset tulivat kattelemaan kaduilla, kaikki vaan hymyilivat ja ehka paras oli ikivanha tiibetilaismunkki yhdessa luostarissa, joka heitti ylavitoset koko porukalle! Se oli jollain varjoisalla kujalla, joten se uskalsi tehda niin. Muuten meille ei oikein kukaan mitaan uskaltanutkaan puhua, koska se on Kiinan hirmuvallan toimesta kielletty. Luostarissakin huomasi, etta joku ihan satavarmasti puhuu englantia, mutta kun silta kysyi jotain (harmitontakin), niin vastaus oli, ettei tieda. Hammentavia olivat myos pyhiinvaeltajat, jotka tulivat Tiibetin vanhimpaan temppeliin Lhasaan. Niita oli pilvin pimein, ja ne liikkuivat siten, etta menivat aina mahalleen maahan, ottivat yhden askeleen, ja menivat taas pitkakseen. En tieda, kuinka pitkan matkan he tuolla tavalla liikkuivat, mutta myohemmin junan ikkunasta nahtiin heita maantiella tekemassa samaa! Ja jokaista pyhiinvaeltajaa kohti oli varmaan yksi kiinalaissotilas vahtimassa kivaarin kanssa, ettei kukaan vahingossakaan ala nullikoida. Pyhiinvaellusreitin varrella oli sotilaita oikeasti varmaan saman verran kuin Suomen armeijassa on reservilaisia..

Lhasasta jatkettiin junalla Pekingiin maailman korkeimmalla kulkevaa junarataa pitkin. Matka kesti kaksi vuorokautta ja kulki korkeimmillaan yli 5000 metrin korkeudessa. Juna oli aivan samanlainen kuin transsiberian-junakin, mutta nyt hytissamme oli neljan punkan sijaan kuusi punkkaa, joista viisi oli taytetty. Lattiapinta-alaa oli varmaan kahden nelion verran, joten tunnelma oli varsin tiivis. Lisaksi miuhun iski joku flunssa ja junan ilma oli maailman kuivinta, niin yskin ihan hillittomasti koko reissun ajan. Lisaksi tuli jalleen kerran yksi osoitus kiinalaisesta idiotismista ja itseriittoisuudesta, nimittain tupakointi on kielletty koko junassa alkumatkan ajan (syysta jota en tieda), ja tama on kerrottu junan seinilla olevin lapuin. Yllari pyllari, konnari veti kuitenkin itse rookia vaunussamme ja tietenkin menin sanomaan hanelle, etta mitas helvettia oikein teet (eli osoitin lappua ja kysyin, etta eikos toi oo kiellettya), niin jatka meni ihan vaikeen nakoiseksi ja sanoi "no". Voi vittu!! Miika kuitenkin sanoi, etta naki, kun urpo meni vetamaan rookia jonnekin muualle sen jalkeen, kun olin kaynyt sanomassa. Mut toi jotenkin kiteyttaa koko sen jutun, mita Kiinassa ja kiinalaisissa vihaan! Jos joku on jotenkin sellaisessa asemassa, etta voi kayttaa valtaa (esim. konnari, poliisi, opas, armeijaurpo jne.), niin sehan sitten tekee niin, muttei millaan tavalla noudata itse saantoja, joita latelee muille. Kai se on vahan noin kaikkialla, mutta Kiinassa tuo alkoi erityisesti vituttaa.

Kun sitten paastiin Pekingiin, ei tehty juuri mitaan, paitsi tyydytettiin neljan viikon aikana syntyneita pikaruokafantasioita (KFC, Makki x2 ja Subway saman paivan aikana). Haapukua varten ostin kuusi metria valkoista silkkia ja helmet, mutta siina se sitten olikin. Ainiin, ja loysin Pekingista myos hiton hyva-aanisen, natin ja halvan viulun, niin ostin senkin :D Kiva nyt kavella loppureissu viulu kourassa.. Huvittavaa oli kylla, kun etsittiin yhta Lonely Planetissa suositeltua ravintolaa (sielta ois saanu chicken wingseja!), eika loydetty millaan, ja sit tajuttiin, et etittiin samaa raflaa edellisella reissulla, eika loydetty silloinkaan. Myoskaan saman ketjun toisessa paikassa sijaitsevaa ravintolaa ei loytynyt (vaik satavarmasti oltiin oikeessa paikassa, kun se paikka oli niin helposti tunnistettavissa), joten ne on varmaan lopettanu koko ketjun.

Pekingista jatkettiin sitten Aucklandiin ja yolento meni katevasti nukkumatta silmaystakaan. Lisaksi joku idiootti, joka istu miun edessa, kehtas sanoa, etta laita kasi suun eteen, kun yskit (yskasin kerran ilman, etta laitoin katta suun eteen, kun molemmat kadet oli varattuja), ja Miika sai todella tehda parhaansa, etta sai miut hillittya pitamaan turpani kiinni sen suuremmalta avautumiselta. Rakastuin kylla Uuteen Seelantiin heti, kun saavuttiin tanne! Jotenkin, kun oli tottunu, et ymparilla on veemaisia sotilaita, jotka tonii, huutaa ja kaskee, niin olikin ihan tervetullut yllari, kun jo passintarkastuksesta lahtien kaikki ihmiset oli ihanan normaaleja ja rentoja. Aattoliltana mentiin syomaan Uuden Seelannin parhaaks valittuun ravintolaan, The Groveen, koska oltiin karsitty pahan ruuan parissa jo yli nelja viikkoa. Tarjoiltu kahdeksan ruokalajin illallinen oli taydellinen, ainut huvittava miinus oli, etta kesken ruokailun katoin, et miun vieressa penkilla on jotain kummallista. Kun nostin sen lahempaa tarkastelua varten, niin kyseessa oli hyvinsyonyt, elava etana! Useemman viinilasillisen jalkeen se oli miusta lahinna hauskaa, mut se tarjoilija oli ihan aidosti jarkyttynyt. Saatiin siita hyvasta ilmaset konjakit kahvin kanssa. Kavi muuten ilmi, et mein tarjoilijan isa on Varkaudesta kotoisin ja et se tarjoilija on kayny Kuopiossa monta kertaa, ja et sen mummo on alunperin Viipurista kotoisin :D Kuin pieni voi olla maailma?

Huomenna vuokrataan auto, ja ajetaan Rotoruan kautta Gisborneen pohjoissaaren itarannikolle. Siella toivottavasti joku opettaa miut surffaamaan. Sit ohjelmassa on myos pienen grillin osto, jotta paastaan ruokien kanssa hieman halvemmalla.. Nyt alkoi loma, kun viimeiset 5 viikkoa on ollu pelkkaa palelemista ja karsimysta! Kerron taas jotain, kun on jotain kerrottavaa. Moro!

3 kommenttia:

  1. MOro!
    Uusi-Seelanti on parasta ikinä. Gisbornessa on hyvä surffata ja siitä on n. 1h matka etelään MAhiaan, jossa on myös surffausmestoja. Gisbonessa pitäis olla ihan surffauskouluja, jos ei ite halua kaikkee opetella. Siel on muuten alkanu just kouluissa lomat, jotka jatkuu tonne tammikuun lopulle asti. Kannattaa varautua et paikalliset on lomailemassa myös.
    Siinä Gisbornen lähellä on Lake Waikeromoana, joka on hieno paikka. Sen ympäri menee vaellusreitti, joka kestää muutaman päivän. Ai niin. Gisbornen ja varsinkin etelämpänä olevan Napierin ympärillä on mukavia viinitiloja. Niissä voi käydä tutustuun.
    Mitä muuta te ootte meinannu siinä maassa tehä? Menkää ihmeessä etelään. Wellington on hauska kaupunki ja siitä pääsee näppärästi etelä-saarelle.
    t:Antti

    VastaaPoista
  2. Kyllä tätä tarinaa jo odotettiinkiin! Mut on se taas kerran odotuksen arvoinen. Kyl teil on huimat seikkailut takana; mukava eläytyä niihin täällä kotisohvalla :) nyt kuulostaa sii olevan hyvinkin erilaista meininkiä - nauttikaa! Jään odotellemaan seuraavaa stooria...
    - Taikku-

    VastaaPoista
  3. Huippua! Aivan huippua! Realta terkut!
    Tultii tänää kotii joulunvietosta niin jo ennestään superlumiseen etelä-suomeen oli tullut mittauskohdasta riippuen 10-25cm lisää lunta. Ah ja nam!
    Huomen töihin. Tj 5 että oikea loma alkaa.

    Sippna

    VastaaPoista