Loppuaika Tongalla meni aikalailla samoissa tunnelmissa kuin alkukin. Kelit eivat juurikaan suosineet, mutta sukellusvedet olivat kirkkaat ja muutenkin elama sopivan leppoisaa. Ainut miinus oli, kun ihmeteltiin, miksei Miika luottokortilla voi enaa nostaa rahaa, vaikka kredittia pitaisi viela olla jaljella. No, syy selvisi varsin pian nettipankissa - Miika oli yrittanyt nostaa 1000 Pa'angaa automaatista ja systeemi kaatui (niin kavi lahes aina). Kuitenkin tuolla kertaa vehje oli vienyt tuon miltei 500 euroa luottokorttitililta, mutta jattanyt rahat antamatta. No, ajateltiin, etta siina meni 500 budjetista ja etta sita sopii odottaa takaisin saatavaksi vasta kuukausien paasta. Kuitenkin kokeiltiin onnea Nuku Alofalla, Tongan paakaupungissa, ennen Samoan lentomme lahtoa ja kappas, parissa tunnissa saatiin fyffet takaisin! Enaa pitaa kinuta Masterilta takaisin se 13,34 euron nostopalkkio, jonka koko lystista kiskoivat...
Paatettiin varata Samoalta oikein honeymoon-resortti, kun kerrankin siihen off seasonin aikaan oli varaa. Paadyttiin Sava'iin saarelle tunnin lauttamatkan paahan paasaaresta ja paikka olikin varsin hieno, ainakin siihen nahden, mihin oltiin totuttu. Oltiin lahestulkoon ainoita vieraita koko viikon aikana, joten melkein voi sanoa, etta oli OMA HOTELLI. Tarkoitus oli viettaa koko viikko niinkin eksoottisissa tunnelmissa kuin uima-altaalla maaten, mutta toisin kavi. Samoan saarten ympari pyori koko viikon sykloni, joka sai aikaan ihan jarjettomia, jatkuvia sateita ja mieletonta tuulta. Ekaan paivaan ei voitu tehda mitaan kelin takia, mutta tokana paivana vuokrattiin lautalla tapaamiemme parin ruotsalaisen teinin (19v :P) ja yhden saksalaisen jaban kanssa auto, ja ajettiin saaren ympari. Nahtiin muutamia ihan hienoja paikkoja, kuten kymmenien metrien korkuinen vesiputous keskella sademetsaa, jossa kavimme uimassa.
Vaan nyt loppuu lassytys. Vikaa kahta paivaa lukuunottamatta oli ihan paskaa hienoista puitteista huolimatta. Kun sataa kaatamalla vetta (eli kahdessa sekunnissa olet lapimarka), niin vaihtoehtoja, mita voit tehda, on joko istua sisalla ja lukea kirjaa (sita voi tehda kotonakin) tai istua hotellin baarissa (sitakin voi tehda kotona ja lisaksi siihen menee ihan homona rahaa). Noh, eraalla pariskunnalla, joka tavattiin Apiassa, Samoan paakaupungissa, kavi hieman heikommin: heilla tuli pahimman myrskyn aikaan meri majan ovesta sisaan, ja lopulta koko asumuksen seinat liukenivat :D Etta sen suhteen tuo havyton kulutettu 800 euroa oli ihan kannattava sijoitus.
No, kuten sanottu, resortissa viettamamme kaksi vikaa paivaa olivat ihan kelvollisia; aurinko paistoi satunnaisesti ja valtaosan paivasta ei satanut. Ainoastaan pari seikkaa varjostivat ah-niin-autuasta onneamme.. Ensinnakin nahtiin, kun joku mulkku ajoi koiran yli ihan meidan hoodeilla, eika edes vaivautunut pysahtymaan ja hoitamaan koiraparkaa pois paivilta. Toiseksi kuultiin, ettei Upolun (paasaari, jossa on lentokentta) ja Sava'iin valia liikennoivat lautat olleet kulkeneet kolmeen paivaan ja olimme vaarassa missata lentomme, mikali lautat eivat maanantaiaamuna alkaisi kulkemaan. Kolmanneksi vikana iltana huomasimme, etta Miikan kateisvarannoista oli kadonnut 300 taalaa, eli n. 100 euroa. Joku urpo on pollinyt massit varmaan ekana paivana, jolloin meilla ei ollut huoneessamme safety boxia kaytossa.
Sunnuntai-iltana kuulimme, etta maanantain ensimmainen lautta aamukuudelta kulkee. Lahdimme sitten neljan jalkeen kampilta, ettemme missaa tuota lauttaa. Upolun keskustassa menimme ihan huviksemme Air New Zealandin toimistoon kysymaan, etta onhan iltainen lentomme edelleen lahdossa, ja kappas - eihan se helvetti ole! Parasta on, etta oltiin buukattu Losista sikakalliit kampat jo etukateen (130USD/yo), ja nyt tulisimme missaamaan ainakin ensimmaisen yomme. Viela parempaa on, ettei Air New Zealand tarjoa minkaanlaista majoitusta viivastyksen ajaksi, koska kyseessa on saasta eika heista riippuva syy. Matkavakuutus ei taas korvaa, koska heidan mielestaan vastuu on lentoyhtion, mutta he olisivat kylla korvanneet, mikali viivastys olisi johtunut kulkemattomista lautoista. Etta saatana soikoon. No, tietenkin sitten haluttiin kohtuuhintainen kamppa taalta Samoalta ja saatiin ihan jarkyttava murju. Kaiken kruunaa se, etta Miika soitti juuri ns. "hotelliltamme", etta siella on polviin asti vetta talla hetkella, kun on satanut niin vitusti.
tiistai 25. tammikuuta 2011
tiistai 11. tammikuuta 2011
Tonga-time!
Loppureissu Uudessa Seelannissa meni tosiaan sukeltaessa Poor Knights Islandsilla, joka oli kylla ihan homokallista (kaksi dyykkia 175 euroa), mutta hyvin jarjestettya, ja maisemat olivat hienot. Paihialla mentiin purjehtimaan 62-jalkaisella jahdilla ja saatiin samalla reissulla telttakin myytya! Taydellista. Purjehdusreissun jalkeen ajettiin viela illalla Aucklandiin ruokakaupan kautta.
Aucklandissa oli ihan paskaa. Jonkun hostellissa tyoskentelevan brittiurpon piti laittaa keskella yota mein ruuat jaakaappiin, mutta koska se ei ollut saanut ohjeistusta, mihin voi, juusto ja jugurtti kuuluvat, niin se ei sitten osannut laittaa niita jaakaappiin (keittio oli suljettu silloin yolla, kun tultiin, niin ei voitu hoitaa hommaa ite), vaan jatti ne huoneenlampoon jaakaapin paalle, missa ne tietenkin pilaantuivat +30 asteessa. Siina meni sitten tattirisotot, prkl, mutta onneksi Waiheken viinitiloilla oli kelvollista ruokaa suhteellisen kohtuulliseen hintaan.
Vaan sitten saavuttiin Tongalle. Lento paasaarelle kesti kolmisen tuntia ja se kului Air New Zealandin hekumallisista fasiliteeteista (omalta screenilta uusimpia leffoja katsellessa ja musaa kuunnellessa) nauttiessa. Pari tuntia piti viettaa paasaarella, ennen kuin lento Vava'ulle todella keskelle ei mitaan lahti. Sinne lennettiin tunti ja voila, oltiin perilla. Koska oltiin telttailtu melkein kaksi viikkoa ja loppuaika karsitty kamaisissa backpackerseista Uudessa Seelannissa, niin nyt paatettiin varata oikein aikuisten ihmisten kamppa. Paadyttiin rantamestaan, jota piti Norjasta Tongalle muuttanut jaba vaimoineen. Neljan kampan kompleksi sijaitsee rannalla, jonka biitsin harmillisesti vei sykloni joitakin viikkoja sitten. Muuten paikka onkin ihan unelma: pihalla kasvaa banaaneja, terassilta on mereen kymmenen metria, kampassa on kaikki herkut jaakaapista lahtien (kylmaa kaljaa ja valkkaria varten) ja naapurin ihana parrakas nainen tekee maailman parhaat aamupalat ja illalliset suoraan kotiterassille kannettuna joka paiva. Lisaksi mestan hintaan (80e/yo) sisaltyy kanootti ja snorklausvehkeet, ja lahella on autiosaari, jonne ajateltiin meloa paivittain, ihan vain kuntoilumielessa. Vesi on tietenkin kristallinkirkasta, ja Miika testasi kotirannan snorklausmestat jo tana aamuna, ja maisemat ovat kuulemma varsin kelvolliset. Lisaksi mestan omistajalta saadaan aina ilmaiset kyydit kaupunkiin n. kahdeksan kilometrin paahan, etta senkaan suhteen ei ole valittamista. Eikohan seuraavat kahdeksan paivaa suju ihan kivuttomasti.
Etta tallasta tanne talla kertaa, ei harmita yhtaan niin paljon kuin Kiinassa ollessa. Terkkuja sinne!
Aucklandissa oli ihan paskaa. Jonkun hostellissa tyoskentelevan brittiurpon piti laittaa keskella yota mein ruuat jaakaappiin, mutta koska se ei ollut saanut ohjeistusta, mihin voi, juusto ja jugurtti kuuluvat, niin se ei sitten osannut laittaa niita jaakaappiin (keittio oli suljettu silloin yolla, kun tultiin, niin ei voitu hoitaa hommaa ite), vaan jatti ne huoneenlampoon jaakaapin paalle, missa ne tietenkin pilaantuivat +30 asteessa. Siina meni sitten tattirisotot, prkl, mutta onneksi Waiheken viinitiloilla oli kelvollista ruokaa suhteellisen kohtuulliseen hintaan.
Vaan sitten saavuttiin Tongalle. Lento paasaarelle kesti kolmisen tuntia ja se kului Air New Zealandin hekumallisista fasiliteeteista (omalta screenilta uusimpia leffoja katsellessa ja musaa kuunnellessa) nauttiessa. Pari tuntia piti viettaa paasaarella, ennen kuin lento Vava'ulle todella keskelle ei mitaan lahti. Sinne lennettiin tunti ja voila, oltiin perilla. Koska oltiin telttailtu melkein kaksi viikkoa ja loppuaika karsitty kamaisissa backpackerseista Uudessa Seelannissa, niin nyt paatettiin varata oikein aikuisten ihmisten kamppa. Paadyttiin rantamestaan, jota piti Norjasta Tongalle muuttanut jaba vaimoineen. Neljan kampan kompleksi sijaitsee rannalla, jonka biitsin harmillisesti vei sykloni joitakin viikkoja sitten. Muuten paikka onkin ihan unelma: pihalla kasvaa banaaneja, terassilta on mereen kymmenen metria, kampassa on kaikki herkut jaakaapista lahtien (kylmaa kaljaa ja valkkaria varten) ja naapurin ihana parrakas nainen tekee maailman parhaat aamupalat ja illalliset suoraan kotiterassille kannettuna joka paiva. Lisaksi mestan hintaan (80e/yo) sisaltyy kanootti ja snorklausvehkeet, ja lahella on autiosaari, jonne ajateltiin meloa paivittain, ihan vain kuntoilumielessa. Vesi on tietenkin kristallinkirkasta, ja Miika testasi kotirannan snorklausmestat jo tana aamuna, ja maisemat ovat kuulemma varsin kelvolliset. Lisaksi mestan omistajalta saadaan aina ilmaiset kyydit kaupunkiin n. kahdeksan kilometrin paahan, etta senkaan suhteen ei ole valittamista. Eikohan seuraavat kahdeksan paivaa suju ihan kivuttomasti.
Etta tallasta tanne talla kertaa, ei harmita yhtaan niin paljon kuin Kiinassa ollessa. Terkkuja sinne!
torstai 6. tammikuuta 2011
No Worries! Until...
Reilut kaksi viikkoa on vierahtanyt taalla Kiwien maassa. Eiliseen asti rakastin tata paikkaa, joten hehkutukset ensin.
Kun tultiin tanne, vietettiin siis joulun pyhat Aucklandissa. Auckland itsessaan ei ollut mikaan ihmeellinen mesta, mutta The Groven ruoka oli hyvaa ja satamaravintoloiden valkkari kylmaa. Tapaninpaivana vuokrattiin auto loppureissun ajaksi, ja se olikin aika kiven alla! Koko Uusi Seelanti oli paattanyt marssia Aucklandin autovuokraamoihin juuri tuona samaisena aamuna, ja vasta viimeisesta paikasta loytyi kompakti Honda (ei Saxoa suurempi) hintaan 50+ NZD (rapiat 30e)/paiva, sisaltaen vakuutuksen ja kasettisoittimen. Oltiin jo aiemmin paatetty menna ensiksi itarannikolle Gisborneen, koska siella majailivat pari viimekesaista tyokaveriamme. Ei tietenkaan oltu varattu minkaalaista majoitusta etukateen, joten tuli hieman yllarina, etta koko 30 000 asukkaan mestan kaikki mahdolliset katolliset majapaikat olivat taynna. Ei hataa, laksimme ajamaan silti 500km matkan kohti Gisbornea ja toivoimme, etta matkalla vastaan tulisi telttakauppa. Ja tulihan siella, jossain 5 asukkaan kylassa keskella ei mitaan. Ikina en ole rautakaupassa saanut yhta hyvaa palvelua, ja 89 NZD:lla ostimme itsellemme kodin seuraaviksi 18 paivaksi, voila!
Teltta joutui heti tositoimiin, kun Gisborneen luvattiin tulevaksi myrskya. Kesaisilla tyokavereillamme oli havyttoman kokoinen rantalukaali, jossa hengasimme katsomassa telkkaria, kun uutisissa naytettiin -yllaripyllari- Gisbornea, jossa teltat lentelivat ympariinsa. Vahan jannitti, oliko oma teltta paassyt telkkariin! Vaan eipa ollut, urheasti jokotti pystyssa, kun illalla menimme takaisin kampille. Onpahan nyt ainakin yksi myyntivaltti lisaa, kun yritetaan myyda kotiamme eteenpain Uuden Seelannin reissun lopussa.. Muuten Gisbornen keikka meni varsin chillisti, opeteltiin surffaamaan yhtena paivana ja muu aika kokattiin mita parhainta ruokaa tai juotiin viinia. Kokkaus tosin tapahtui ja tuli tapahtumaan koko loppureissunkin ajan varsin aariolosuhteissa, silla kaytossamme oli ainoastaan pussillinen kertakayttohaarukoita ja -veitsia, joulukoristeisia (olivat alennuksessa!) paperilautasia ja -mukeja seka lisaksi olosuhteisen pakosta myohemmin seuraan liittyi myos korkkiruuvi, jossa oli pieni linkkuveitsi mukana. Vaan eipa tuo tahtia haitannut!
Gisbornessa kollittiin kolme paivaa, jonka jalkeen jatkettiin itarannikkoa Napieriin, joka on kuuluisa 1930-luvulla tapahtuneesta maanjaristyksesta, jonka seurauksena koko kaupunki rakennettiin uudestaan Art Deco-henkeen. Talot siella olivat kylla mita hauskimman nakoisia pastellivareineen ja koristeineen. Napierissa camping-alueella nahtiin joku itavaltalainen jatka, joka oli reissussa itsekseen, ja uhkasi tulla Suomeen ensi kesana, joten jos se lisaa miut feseen, niin kuin lupasi, niin meille on sitten ilmeisesti ensi elokuussa tulossa vieraita :D Napierissa vietetyn paivan jalkeen jatkettiin Hastingsiin muutaman kymmenen kilometrin paahan, joka on vahan lahempana Hawkes Bayn viinialueita. Tuolla vuokrattiin fillarit ja ajettiin yhteensa n. 40 kilometria viinitilalta toiselle ja maisteltiin viineja sen verran, ettei lopuista ehka saanut enaa niin paljon aistimuksia irti :P
Uusi vuosi vietettiin Wellingtonissa, ja rakastin sita paikkaa niin paljon! Se oli taynna kahviloita ja ravintoloita, joista monessa oli jazz-bandi livena soittamassa. Taas kerran syotiin ja juotiin takaisin alkureissussa menetettyja makuaistimuksia, feivorittina lahisupermarkettimme sushivalikoima (niin, niilla oli tuoretta sushia myytavana varsin halpaan hintaan!!). Wellingtonissa lipsuimme telttailusta, ja nukuimme kaksi yota jossain motellin tyyppisessa mestassa. Wellingtonista oli alunperin suunnitelmana jatkaa etelasaarelle, mutta koska on high season ja paikallisten lomakausi, lauttamatka (Helsinki-Tallinna-valia vastaava) olisi maksanut KOLMESATAA EUROA meilta ja autolta yhteensa, joten eipa mentykaan. Ainoa asia, jonka olisimme ehtineen etelasaarella tehda, olisi ollut menna Kaikouraan katsomaan valaita, mutta kun safari itsessaan olisi jo ollut sikakallis ja lauttamatkat siihen paalle, niin johan olisi tullut valaalle hintaa. Lisaksi koko etelasaari on karsinyt viimeviikkoina melko massiivisista tulvista, joten tuskin Hondallamme olisi paassyt muutenkaan kovinkaan pitkalle.
Wellingtonista lahdimme takaisin kohti pohjoista, ensin Taupo-jarven rannalle johonkin minimaaliseen kalastuscampingmestaan, josta seuraavana paivana teimme paivan vaellusretken Mt Tongarirolle, joka on yksi Uuden Seelannin suosituimmista vaelluspaikoista. 22 kilometrin vaelluksella naimme useita tulivuorten kraatereita, kananmunapieruille haisevia, oudon vihreita jarvia, hoyryavia kuumia lahteita ja - parisen tuhatta saksalaista!! Oikeesti, mita helvettia koko Saksa on muuttanut sinne kansallispuistoon??? Ei riittanyt, etta joutui vaeltamaan jonossa kaikkien muiden kanssa (siella oli aivan kasittamaton maara jengia), vaan lisaksi joutui koko helvetin matkan kuuntelemaan kaikista maailman kielista SAKSAA! Oppoppopoppopppoooop.. No, eipa sekaan riittanyt pilaamaan tuota reissua, oli kylla ihan antoisaa saada perslihakset totaalisen jumiin pidemman ajan barbaarismaisen massailyn jalkeen. Tuona paivana vietettiin miikan kanssa myos yhden paivan abstinenssia! Kyllapa virkisti.
Vaellusreissun paatteeksi ajettiin Taupoon, josta kasin seuraavana paivana tehtiin koskenlaskureissu laheiselle Rangitaiki-joelle. Se oli yksi koko tahanastisen reissun parhaimmista kokemuksista! Joki virtasi keskella siistin nakoista, hieman sademetsan oloista pusikkoa ja miltei koko ajan oli varsinaisia koskenlaskuosuuksia. Kun oli hieman tasaisempi paikka, jossa virta oli kuitenkin kova, hypattiin joen vietavaksi, ja mikas siina oli kelluessa markkarissa ja pelkkareissa. Ihan huippua, kertakaikkiaan! Vakavasti Miikan kanssa harkitaan koskimelontaharrastuksen aloittamista, kunhan paastaan kotiin (ja kunhan Suomessa tulee kesa :P)..
Tauposta jatkettiin Rotoruaan, joka on tunnettu kuumista lahteistaan ja rikin katkusta. Leirintaalueemme oli tahanastisen reissun ehdottomasti huipuin! Pieni symppisten naisten pitama paikka, jossa 38NZD:n (yksi reissun halvimmista) telttapaikkamaksuun sisaltyi kaikki ilman lisaveloituksia (kylla, useimmissa paikoissa on esim. suihkusta pitanyt maksaa ekstraa). Telttapaikat olivat luontaisesti lammitetyt, koska maa oli tuliperaista, ja keskella leirintaaluetta oli kiehuva mutakuoppa :D Lisaksi alueella oli ranta, jonka vesi lampeni kuumien lahteiden ansiosta ja pari kuumaa lahdetta, joihin paasi lillumaan ihan ilmaiseksi. Ihan huippu mesta, harmi, ettei ehditty olla pidempaa (monestakin syysta, selviaa seuraavassa......argh)!
Rotoruasta jatkettiin matkaa Pakiri Beachille Aucklandin pohjoispuolelle tarkoituksena surffata siella, kun synkat pilvet alkoivat kasautua onnemme ylle... Jo kun ajoimme sinne (TODELLA hevonperseeseen), miulla oli jotenkin huonot vibat siita paikasta. En tieda, johtuiko siita, etta oli niin pilvista, mutta jotenkin koko alueella oli sellainen The Ringin tunnelma. Kun ajettiin campingalueen pihaan, siina oli kyltti "No Vacancy", mutta kun mentiin kysymaan, niin sielta kuitenkin loytyi meille telttapaikka, ja kun sitten leiriydyttiin, niin kavi ilmi, etta alueella oli vaikka kuinka paljon vapaita paikkoja! Omituista.. Muutenkin vastaanotto oli varsin ankea, kun kysyin ruuanostomahdollisuuksista ja kaupasta, niin vastaus oli, etta lahimpaan supermarkettiin on matkaa 45min suuntaansa ja ettei se valttamatta ole edes auki. Kun sitten kysyin, voidaanko lainata kattilaa, kun ei kerta saada ostettua grillattavaa (ja meilla oli hatavaraspagetit mukana), niin vastaus oli, etta ei voida. Kun sitten sanoin, ettei meilla ole kuin kertakayttohaarukoita, niin kattila loytyikin. Eika siina viela kaikki..
Nyt paastaankin reissumme tahanasti traagisimpaan osuuteen. Naimme nimittain eilen illalla, etta paikalla parveili poliiseja. Uteliaisuuttani kysyin sitten joltain random-tyypilta, mita oikein on tapahtunut, niin han sanoi, etta edellisyona oli leirintaalueelta pollitty surffilautoja ja fillari. Ajattelin, etta johan nyt on veemaista touhua. Kun sitten koitti ilta ja Miika meni suihkuun, niin sielta tullessaan se hokasi saman tien, ettei miun sille rakkaudella ostamaa kelloa ole missaan!! Poika juoksi takaisin suihkuille ja kavi kavelemansa reitin (n. 100m) moneen kertaan lapi, mutta kelloa ei vaan loytynyt. No, ei sitten jarkytykselta saatu unta hetkeen ja puoliltaoin kuultiin, miten auto ajoi telttapaikkamme vieressa olevaa tieta pitkin, pysahtyi, ovi kavi kerran, ja sitten auto jatkoi matkaansa. Ei alytty menna katsomaan, eika oltais kylla ehdittykaan, kun sielta teltasta kestaa kuitenkin hetken aikaa kompia ulos..
Seuraavana paivana kaytiin campingalueen respasta kysymassa, oisko joku mahdollisesti palauttanut kellon sinne, mutta eipa tietenkaan ollut. Kun sitten lahdettiin kohti lahimman kylan poliisiasemaa tekemaan rikosilmoituksta, nii huomattiin, etta campingalueen "No Vacancy"-kyltin alle oli ilmestynyt "Closed"-kyltti. Eika alue ollut sen enempaa taynna kuin suljettukaan, joten KERRASSAAN MERKILLISTA!
Poliisiasemalla oli onneksi todella mukavaa porukkaa, ja poliisi, jonka kanssa asioimme, sanoi, etta leirintaalueella on todellinen rikosaalto meneillaan! Kuulemma joka yo jaakaapeista katoaa lihaa ja porukalta katoaa kamaa. Poliisi arveli, etta Miikankin tapauksessa on kaynyt niin, etta silla aikaa kun poika on ollut suihkussa, joku kusipaarunkkari-idiootti ihmisperse on kaynyt nappaamassa kellon, kun vaikka suihkukoppi on lukittu, niin ovi ei ole kovin korkea ja kun viela kaikki kamat on pakko jattaa naulaan, niin helppohan siita on arvotavarat napata. Voi vittu mita porukkaa! Mutta hyva asia tassa on se, etta jos poliisikin on sita mielta, etta noin se on tapahtunut, niin (pitaa koputtaa puuta) vakuutusyhtiokaan ei voi sanoa, etta oma vika. Mutta katsellaan nyt, miten kay.. Meni kylla fiilarit tahan mestaan!
Nyt on siis jaljella viela pari paivaa ja huomenna on tarkoitus menna sukeltamaan maailman TOP 10 sukelluskohteen joukkoon rankatulle Poor Knights Islandille. Ylihuomiseksi ollaan varattu paivan kestava purjehdusreissu Bay of Islandsilla aivan pohjoisimmassa osassa pohjoissaarta, ja sitten onkin jo palattava Aucklandiin autoa palauttamaan. Tarkoitus olisi viela vika paiva kayttaa Waiheke Islandilla Aucklandin edustalla jalleen fillaroiden ja viinitiloja kierrellen. Nyt pitaa vaan toivoa, ettei vastaan tuu enaa yhtaan useampaa urpoa, koska muuten tapan ne kaikki.
Kun tultiin tanne, vietettiin siis joulun pyhat Aucklandissa. Auckland itsessaan ei ollut mikaan ihmeellinen mesta, mutta The Groven ruoka oli hyvaa ja satamaravintoloiden valkkari kylmaa. Tapaninpaivana vuokrattiin auto loppureissun ajaksi, ja se olikin aika kiven alla! Koko Uusi Seelanti oli paattanyt marssia Aucklandin autovuokraamoihin juuri tuona samaisena aamuna, ja vasta viimeisesta paikasta loytyi kompakti Honda (ei Saxoa suurempi) hintaan 50+ NZD (rapiat 30e)/paiva, sisaltaen vakuutuksen ja kasettisoittimen. Oltiin jo aiemmin paatetty menna ensiksi itarannikolle Gisborneen, koska siella majailivat pari viimekesaista tyokaveriamme. Ei tietenkaan oltu varattu minkaalaista majoitusta etukateen, joten tuli hieman yllarina, etta koko 30 000 asukkaan mestan kaikki mahdolliset katolliset majapaikat olivat taynna. Ei hataa, laksimme ajamaan silti 500km matkan kohti Gisbornea ja toivoimme, etta matkalla vastaan tulisi telttakauppa. Ja tulihan siella, jossain 5 asukkaan kylassa keskella ei mitaan. Ikina en ole rautakaupassa saanut yhta hyvaa palvelua, ja 89 NZD:lla ostimme itsellemme kodin seuraaviksi 18 paivaksi, voila!
Teltta joutui heti tositoimiin, kun Gisborneen luvattiin tulevaksi myrskya. Kesaisilla tyokavereillamme oli havyttoman kokoinen rantalukaali, jossa hengasimme katsomassa telkkaria, kun uutisissa naytettiin -yllaripyllari- Gisbornea, jossa teltat lentelivat ympariinsa. Vahan jannitti, oliko oma teltta paassyt telkkariin! Vaan eipa ollut, urheasti jokotti pystyssa, kun illalla menimme takaisin kampille. Onpahan nyt ainakin yksi myyntivaltti lisaa, kun yritetaan myyda kotiamme eteenpain Uuden Seelannin reissun lopussa.. Muuten Gisbornen keikka meni varsin chillisti, opeteltiin surffaamaan yhtena paivana ja muu aika kokattiin mita parhainta ruokaa tai juotiin viinia. Kokkaus tosin tapahtui ja tuli tapahtumaan koko loppureissunkin ajan varsin aariolosuhteissa, silla kaytossamme oli ainoastaan pussillinen kertakayttohaarukoita ja -veitsia, joulukoristeisia (olivat alennuksessa!) paperilautasia ja -mukeja seka lisaksi olosuhteisen pakosta myohemmin seuraan liittyi myos korkkiruuvi, jossa oli pieni linkkuveitsi mukana. Vaan eipa tuo tahtia haitannut!
Gisbornessa kollittiin kolme paivaa, jonka jalkeen jatkettiin itarannikkoa Napieriin, joka on kuuluisa 1930-luvulla tapahtuneesta maanjaristyksesta, jonka seurauksena koko kaupunki rakennettiin uudestaan Art Deco-henkeen. Talot siella olivat kylla mita hauskimman nakoisia pastellivareineen ja koristeineen. Napierissa camping-alueella nahtiin joku itavaltalainen jatka, joka oli reissussa itsekseen, ja uhkasi tulla Suomeen ensi kesana, joten jos se lisaa miut feseen, niin kuin lupasi, niin meille on sitten ilmeisesti ensi elokuussa tulossa vieraita :D Napierissa vietetyn paivan jalkeen jatkettiin Hastingsiin muutaman kymmenen kilometrin paahan, joka on vahan lahempana Hawkes Bayn viinialueita. Tuolla vuokrattiin fillarit ja ajettiin yhteensa n. 40 kilometria viinitilalta toiselle ja maisteltiin viineja sen verran, ettei lopuista ehka saanut enaa niin paljon aistimuksia irti :P
Uusi vuosi vietettiin Wellingtonissa, ja rakastin sita paikkaa niin paljon! Se oli taynna kahviloita ja ravintoloita, joista monessa oli jazz-bandi livena soittamassa. Taas kerran syotiin ja juotiin takaisin alkureissussa menetettyja makuaistimuksia, feivorittina lahisupermarkettimme sushivalikoima (niin, niilla oli tuoretta sushia myytavana varsin halpaan hintaan!!). Wellingtonissa lipsuimme telttailusta, ja nukuimme kaksi yota jossain motellin tyyppisessa mestassa. Wellingtonista oli alunperin suunnitelmana jatkaa etelasaarelle, mutta koska on high season ja paikallisten lomakausi, lauttamatka (Helsinki-Tallinna-valia vastaava) olisi maksanut KOLMESATAA EUROA meilta ja autolta yhteensa, joten eipa mentykaan. Ainoa asia, jonka olisimme ehtineen etelasaarella tehda, olisi ollut menna Kaikouraan katsomaan valaita, mutta kun safari itsessaan olisi jo ollut sikakallis ja lauttamatkat siihen paalle, niin johan olisi tullut valaalle hintaa. Lisaksi koko etelasaari on karsinyt viimeviikkoina melko massiivisista tulvista, joten tuskin Hondallamme olisi paassyt muutenkaan kovinkaan pitkalle.
Wellingtonista lahdimme takaisin kohti pohjoista, ensin Taupo-jarven rannalle johonkin minimaaliseen kalastuscampingmestaan, josta seuraavana paivana teimme paivan vaellusretken Mt Tongarirolle, joka on yksi Uuden Seelannin suosituimmista vaelluspaikoista. 22 kilometrin vaelluksella naimme useita tulivuorten kraatereita, kananmunapieruille haisevia, oudon vihreita jarvia, hoyryavia kuumia lahteita ja - parisen tuhatta saksalaista!! Oikeesti, mita helvettia koko Saksa on muuttanut sinne kansallispuistoon??? Ei riittanyt, etta joutui vaeltamaan jonossa kaikkien muiden kanssa (siella oli aivan kasittamaton maara jengia), vaan lisaksi joutui koko helvetin matkan kuuntelemaan kaikista maailman kielista SAKSAA! Oppoppopoppopppoooop.. No, eipa sekaan riittanyt pilaamaan tuota reissua, oli kylla ihan antoisaa saada perslihakset totaalisen jumiin pidemman ajan barbaarismaisen massailyn jalkeen. Tuona paivana vietettiin miikan kanssa myos yhden paivan abstinenssia! Kyllapa virkisti.
Vaellusreissun paatteeksi ajettiin Taupoon, josta kasin seuraavana paivana tehtiin koskenlaskureissu laheiselle Rangitaiki-joelle. Se oli yksi koko tahanastisen reissun parhaimmista kokemuksista! Joki virtasi keskella siistin nakoista, hieman sademetsan oloista pusikkoa ja miltei koko ajan oli varsinaisia koskenlaskuosuuksia. Kun oli hieman tasaisempi paikka, jossa virta oli kuitenkin kova, hypattiin joen vietavaksi, ja mikas siina oli kelluessa markkarissa ja pelkkareissa. Ihan huippua, kertakaikkiaan! Vakavasti Miikan kanssa harkitaan koskimelontaharrastuksen aloittamista, kunhan paastaan kotiin (ja kunhan Suomessa tulee kesa :P)..
Tauposta jatkettiin Rotoruaan, joka on tunnettu kuumista lahteistaan ja rikin katkusta. Leirintaalueemme oli tahanastisen reissun ehdottomasti huipuin! Pieni symppisten naisten pitama paikka, jossa 38NZD:n (yksi reissun halvimmista) telttapaikkamaksuun sisaltyi kaikki ilman lisaveloituksia (kylla, useimmissa paikoissa on esim. suihkusta pitanyt maksaa ekstraa). Telttapaikat olivat luontaisesti lammitetyt, koska maa oli tuliperaista, ja keskella leirintaaluetta oli kiehuva mutakuoppa :D Lisaksi alueella oli ranta, jonka vesi lampeni kuumien lahteiden ansiosta ja pari kuumaa lahdetta, joihin paasi lillumaan ihan ilmaiseksi. Ihan huippu mesta, harmi, ettei ehditty olla pidempaa (monestakin syysta, selviaa seuraavassa......argh)!
Rotoruasta jatkettiin matkaa Pakiri Beachille Aucklandin pohjoispuolelle tarkoituksena surffata siella, kun synkat pilvet alkoivat kasautua onnemme ylle... Jo kun ajoimme sinne (TODELLA hevonperseeseen), miulla oli jotenkin huonot vibat siita paikasta. En tieda, johtuiko siita, etta oli niin pilvista, mutta jotenkin koko alueella oli sellainen The Ringin tunnelma. Kun ajettiin campingalueen pihaan, siina oli kyltti "No Vacancy", mutta kun mentiin kysymaan, niin sielta kuitenkin loytyi meille telttapaikka, ja kun sitten leiriydyttiin, niin kavi ilmi, etta alueella oli vaikka kuinka paljon vapaita paikkoja! Omituista.. Muutenkin vastaanotto oli varsin ankea, kun kysyin ruuanostomahdollisuuksista ja kaupasta, niin vastaus oli, etta lahimpaan supermarkettiin on matkaa 45min suuntaansa ja ettei se valttamatta ole edes auki. Kun sitten kysyin, voidaanko lainata kattilaa, kun ei kerta saada ostettua grillattavaa (ja meilla oli hatavaraspagetit mukana), niin vastaus oli, etta ei voida. Kun sitten sanoin, ettei meilla ole kuin kertakayttohaarukoita, niin kattila loytyikin. Eika siina viela kaikki..
Nyt paastaankin reissumme tahanasti traagisimpaan osuuteen. Naimme nimittain eilen illalla, etta paikalla parveili poliiseja. Uteliaisuuttani kysyin sitten joltain random-tyypilta, mita oikein on tapahtunut, niin han sanoi, etta edellisyona oli leirintaalueelta pollitty surffilautoja ja fillari. Ajattelin, etta johan nyt on veemaista touhua. Kun sitten koitti ilta ja Miika meni suihkuun, niin sielta tullessaan se hokasi saman tien, ettei miun sille rakkaudella ostamaa kelloa ole missaan!! Poika juoksi takaisin suihkuille ja kavi kavelemansa reitin (n. 100m) moneen kertaan lapi, mutta kelloa ei vaan loytynyt. No, ei sitten jarkytykselta saatu unta hetkeen ja puoliltaoin kuultiin, miten auto ajoi telttapaikkamme vieressa olevaa tieta pitkin, pysahtyi, ovi kavi kerran, ja sitten auto jatkoi matkaansa. Ei alytty menna katsomaan, eika oltais kylla ehdittykaan, kun sielta teltasta kestaa kuitenkin hetken aikaa kompia ulos..
Seuraavana paivana kaytiin campingalueen respasta kysymassa, oisko joku mahdollisesti palauttanut kellon sinne, mutta eipa tietenkaan ollut. Kun sitten lahdettiin kohti lahimman kylan poliisiasemaa tekemaan rikosilmoituksta, nii huomattiin, etta campingalueen "No Vacancy"-kyltin alle oli ilmestynyt "Closed"-kyltti. Eika alue ollut sen enempaa taynna kuin suljettukaan, joten KERRASSAAN MERKILLISTA!
Poliisiasemalla oli onneksi todella mukavaa porukkaa, ja poliisi, jonka kanssa asioimme, sanoi, etta leirintaalueella on todellinen rikosaalto meneillaan! Kuulemma joka yo jaakaapeista katoaa lihaa ja porukalta katoaa kamaa. Poliisi arveli, etta Miikankin tapauksessa on kaynyt niin, etta silla aikaa kun poika on ollut suihkussa, joku kusipaarunkkari-idiootti ihmisperse on kaynyt nappaamassa kellon, kun vaikka suihkukoppi on lukittu, niin ovi ei ole kovin korkea ja kun viela kaikki kamat on pakko jattaa naulaan, niin helppohan siita on arvotavarat napata. Voi vittu mita porukkaa! Mutta hyva asia tassa on se, etta jos poliisikin on sita mielta, etta noin se on tapahtunut, niin (pitaa koputtaa puuta) vakuutusyhtiokaan ei voi sanoa, etta oma vika. Mutta katsellaan nyt, miten kay.. Meni kylla fiilarit tahan mestaan!
Nyt on siis jaljella viela pari paivaa ja huomenna on tarkoitus menna sukeltamaan maailman TOP 10 sukelluskohteen joukkoon rankatulle Poor Knights Islandille. Ylihuomiseksi ollaan varattu paivan kestava purjehdusreissu Bay of Islandsilla aivan pohjoisimmassa osassa pohjoissaarta, ja sitten onkin jo palattava Aucklandiin autoa palauttamaan. Tarkoitus olisi viela vika paiva kayttaa Waiheke Islandilla Aucklandin edustalla jalleen fillaroiden ja viinitiloja kierrellen. Nyt pitaa vaan toivoa, ettei vastaan tuu enaa yhtaan useampaa urpoa, koska muuten tapan ne kaikki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)